Kovalle melulle altistuminen voi vaurioittaa kuuloa pysyvästi. Muita haittoja ovat mm. tinnitus, päänsärky, väsymys, lihasjäykkyys ja kasvanut tapaturmariski. Melu voi myös nostaa sykettä ja verenpainetta.
Melulle altistuminen on arvioitava ja tarvittaessa mitattava. Arvioijalla tai mittaajalla tulee olla tarvittava kyky ja taito arvioida ja mitata melua. Tarvittaessa mittauksissa voi käyttää ulkopuolista apua. Aistinvarainen arvio antaa kuitenkin jo kuvan tilan melutasosta.
Melu voi olla tasaista tai impulssimaista (iskumelu). Mittauksessa mitataan määrätyn ajan keskiarvo ja impulssien huipputasot. Jatkuvan melun viitearvoja verrataan aina kahdeksan tunnin laskennallisen työpäivän meluannokseen. Arvioinnissa voi käyttää apuna työsuojeluhallinnon melulaskuria.
Melutaso ja toimenpiteet
jatkuva / impulssi
80 dB / 135 dB Melulle altistuvia on tiedotettava ja opastettava. Heille on tarjottava henkilökohtaiset kuulonsuojaimet. Järjestettävä mahdollisuus kuulontarkastukseen.
85 dB / 137 dB On laadittava meluntorjuntaohjelma, jolla pyritään vähentämään melua. Kuulonsuojaimia on käytettävä. Kuulontarkastus on järjestettävä määräajoin.
87 dB / 140 dB Melun lähde on selvitettävä välittömästi ja tehtävä tarpeelliset muutokset, jotta melutaso on alhaisempi (kuulonsuojaimien vaimentava vaikutus huomioidaan mittauksessa).
Melun torjunta
Melun torjunta tulee aloittaa selvittämällä melun lähteet ja pyrkimällä vähentämään syntyvää melua esim. vähemmän meluavilla työtavoilla. Koneista ja laitteista syntyvää melua voidaan joissain tapauksissa vähentää kunnossapidon keinoin tai vaihtamalla meluava kone uudempaan. Uusia koneita ja laitteita hankittaessa yhtenä valintakriteerinä käytetään koneen melutasoa.
Jos melua ei pystytä riittävästi vähentämään, voidaan melua rajoittaa koteloimalla meluavia koneita ja vähentämällä äänen kaikumista akustiikkalevyillä ja väliseinillä.
Viimeisenä keinona, jos melua ei voida vähentää ja rajoittaa tarpeeksi, tulee käyttää kuulonsuojaimia.
Kuulonsuojaimia valitessa on huomioitava työn vaatimukset sekä melun taso ja taajuus. Liian tehokkaat kuulonsuojaimet vaikeuttavat kommunikointia ja voivat aiheuttaa muita vaaroja kuten vaikeuttaa varoitusäänten kuulemista. Myös kuulonsuojaimien sopivuus muihin käytössä oleviin suojaimiin on huomioitava. Kuulevat kuulonsuojaimet voivat olla tarpeen töissä, joissa tulee pystyä kommunikoimaan tai silloin, kun alueella liikkuu työkoneita.